Artikkelit kirjoittajalta admin
2013 – Tarpeettoman ihmisen päiväkirja
Näytelmä kertoo nuoresta Tšulkaturinista, joka asuu 1800-luvun venäläisessä O:n kaupungissa.
Kun lääkäri antaa hänelle kaksi viikkoa elinaikaa, hän alkaa kirjoittaa päiväkirjaa, jossa kuvaa vain
yhtä tapausta elämästään, ainoaa rakkauttaan.
Näytelmä on kunnianosoitus edesmenneille hulluviimalaisille
Lue lisää2013 – Venetsian kauppias
Juutalaisviha oli yleistä jopa 1500-luvun Venetsiassa – Euroopan mahtavimmassa ja vapaamielisimmässä kaupunkivaltiossa. Juutalaisten oli elettävä muurien ympäröimässä vanhassa valimossa, jota kutsuttiin Getoksi. Portti lukittiin auringonlaskun jälkeen ja sitä vartioitiin.
Geton ulkopuolella heidän piti käyttää punaista hattua merkkinä siitä että he olivat juutalaisia. Juutalaisilla ei saanut olla omaisuutta. Niinpä he lainasivat rahaa korkoa vastaan – vastoin kristittyjen lakia. Sivistyneistö sulki siltä silmänsä, mutta juutalaisia vihaavat fanaatikot eivät.
Lue lisää