
Hiirenloukku

käsikirjoitus Agatha Christie
suomennos Aino Piirola
ohjaus Suvi Happonen
Ensi-ilta 5.11.2021 Kiuruveden kulttuuritalolla
Ralstonin pariskunta odottaa ensimmäisiä vieraitaan Monkswellin kartanoon täysihoitolaan. Kaikki on valmista vieraita varten, eikä tuoreiden yrittäjien iloisen jännittynyttä tunnelmaa pilaa edes radion inhottavat murhauutiset Lontoossa.
Majataloon yksi kerrallaan saapuvat vieraat ovat harmissaan tihenevästä lumimyrskystä, mutta onneksi talon isäntäväki on varautunut säilykkeillä siihen, että talosta ei pääse pois. Etukäteen huoneensa varanneiden vieraiden lisäksi majataloon saapuu myös yllätysvieras. Ja poliisi, joka tuo mukanaan murhaajan jättämän varoituksen majatalon toimimisesta seuraavan murhan näyttämönä. Poliisi myös kertoo murhaajan viheltäneen Kolmea sokeaa hiirtä tappaessaan. Mutta saapuuko poliisin varoitus liian myöhään? Onko murhaaja jo tullut taloon?
Majatalo muuttuu viritetyksi Hiirenloukuksi, jonka laukeamisen estämistä ei helpota lainkaan se, että jokaisella talossa olevalla tuntuu olevan salaisuuksia ja jokainen tuntee murhaajan tunnussävelen...
Hiirenloukku on rikosnäytelmien todellinen klassikko, jonka loppuratkaisu tarjoaa aidon yllätyksen myös Agatha Christie faneille.
Hiirenloukku on kokoillan näytelmä (noin 2 h 15 min), joka sopii erinomaisesti esimerkiksi pikkujoulujen laadukkaaksi sisällöksi, murhamysteerien faneille ja perinteistä draamaa rakastaville teatterin ystäville. Agatha Christien Hiirenloukkua on esitetty Lontoossa täysille saleille yhtäjaksoisesti vuodesta 1952 aina koronaan saakka, sekä lukuisissa muissa teattereissa myös Suomessa. Arvostettuna perinteenä on, että näytelmän yleisö ei paljasta murhaajaa niille, jotka eivät ole vielä näytelmää nähneet.
Vaikka Agatha Christien murhaklassikossa väkivalta on sivuroolissa, ei jännittävä näytelmä sovi pienille lapsille.
Esitysoikeuksia valvoo Näytelmäkulma

Esityspäivät
pe 5.11. klo 19
pe 12.11. klo 19
su 14.11. klo 15
pe 19.11. klo 19 peruttu
la 20.11. klo 19 peruttu
pe 26.11. klo 19
su 28.11. klo 15
pe 3.12. klo 19 lisäesitys
la 4.12. klo 15
su 5.12. klo 15
ke 8.12. klo 19 lisäesitys
pe 10.12. klo 19
su 12.12. klo 15
Liput 17/15€
Lippujen ennakkovaraus
tai p. 040 327 0666 hulluviima@gmail.com
Ryhmäliput 14€/kpl (min 10 hlöä)
Esitykset Kiuruveden kulttuuritalolla Lähteentie 10a
Kulttuuritalon narikkaa hoitaa kiuruvetiset yhdistykset. Takkimaksu 1€/takki.
Lipunmyynti aukeaa tunti ennen esityksen alkua. Meillä voit maksaa pankkikortilla, käteisellä sekä Smartumin ja Edenredin kulttuurieduilla.
Ohjeet turvalliseen teatterissakäyntiin löydät täältä.
Rooleissa
Mollie Ralston - Tuulikki Huttunen
Giles Ralston - Jari Jaatinen
Christopher Wren - Pauliina Nuutinen 5.11. / 12.11. / 14.11. / 4.12. / 5.12.
Christopher Wren - Esko Huttunen 26.11. / 28.11. / 3.12. / 8.12. / 10.12. / 12.12.
Herra Paravicini - Risto Juntunen
Rouva Boyle - Heli Saastamoinen
Ylikonstaapeli Trotter - Jukka Utriainen
Neiti Casewell - Elina Erholtz
Majuri Metcalf - Veijo Tuomi
Katariina Utriainen - piano, laulu
Sari Eerikinharju - huilu
Pekka Eerikinharju - kitara
Puvustus, kampaus- ja maskeeraussuunnittelu - Eveliina Ikäläinen ja Eeva Kostiainen
Kampaukset ja maskeeraus - Karoliina Nuutinen
Valosuunnittelu ja tekniikka - Fanniina Tuomola
Lavastus ja rekvisiitta - Kimmo Happonen
yhteistyössä Iisalmen Mööpeliverstas, Vieremän Aarretupa, nuorten työpaja Luotsi
Markkinointi - Maiju Kainulainen
Valokuvat - Riitta Airaksinen
Radioäänet - Reijo Glad
Väliaikatarjoilut Kahvila-ravintola Iltalypsy p. 040 182 4433
Iltalypsyn savolaisia tapaksia eli Sapaksia tarjolla ennen Hiirenloukun iltanäytöksiä kello 17-19. Ennakkovaraukset Iltalypsystä.
Osa lavalla nähtävistä huonekaluista ja rekvisiitasta on myytävänä. Myytävänä olevat tuotteet ja lisätiedot löydät täältä.

Lipunmyynti
Lisätiedot
puh. 040 327 0666 (Hulluviima)
hulluviima (at) gmail.com
Esiintymispyynnöt
Sähköposti: hulluviima (at) gmail.com
Yhteystiedot
Puheenjohtaja Eveliina Ikäläinen
Kirkonsalmentie 63
74120 Iisalmi
Puh. 040 589 0873